Suurempia pakkoja – suurempia rullaverhoja

Yhä useammin suunnitellaan ja toteutetaan todella suuria ikkunapinta-aloja. Suurien ikkunoiden kaihdinratkaisut ovat toisinaan hankalia sekä suunnittelijalle että asiakkaalle. Pahimmassa tapauksessa loppuun viety idea on tyylikäs periaatteessa, mutta käytännössä kärventää asukkaat laajojen lasien läpipaahtavalla auringolla.
Ulkopuolinen aurinkosuoja on tässäkin tapauksessa paras antamaan suojaa lämpösäteilyä vastaan, mutta jos halutaan kaihtimet sisätilaan, tulee ottaa huomioon suurten tuotteiden haasteet niin valmistuksen, asennuksen sekä käytön osalta.

apollo_rullaverhot

Apollo rullaverhot voidaan valmistaa screenkankaista ja kaikista yksivärisistä kuoseista jopa 400 cm leveinä. Maksimikorkeus rullaverhoille on yleisesti ottaen 400 cm. Kaihtimen leveys ja pakkakorkeus määrittää sen joudutaanko kaihdin valmistamaan korotussaumalla. Korotussauma tehdään siististi siihen tarkoitetulla impulssisaumain-työkoneella, joka liittää kankaat yhteen sulattamalla.
Yksiväriset kankaat voidaan valmistaa pakalta myös niin että leikkuumitta otetaankin korkeuden mukaan. Näin ollen suurimmat pakkakoot mahdollistavat esimerkiksi seuraavien kokojen valmistuksen ilman korotussaumaa:
Esimerkki: kangas screen Perspective maksimimitat rullaverholle, leveys 400 cm x korkeus 280 cm (valmistus- ja rullausvara aina 20-30cm korkeudesta) TAI leveys 300 cm x korkeus 400 cm.
Kuviollisten kankaiden maksimileveyden määrää pakkaleveys, joka usein n. 200 cm.

Yhtenäistä pintaa (ilman kankaan korotusta) haettaessa kangas määrittää mahdollisuudet ja rajoitteet tuotteen kokoon. Apollo mallistosta löytyy suuri joukko kankaita, joiden pakkakoot antavat mahdollisuuden suurien rullaverhojen valmistukseen myös ilman korotussaumaa:

Apollo rullaverhokankaat – leveät kangaspakat:

korkeat pakat

Lataa PDF >>

Katso kaikki kaihdinkankaat >>


 

Suurten rullaverhojen käyttömekanismi

Myös suuret rullaverhot ovat saatavilla sekä manuaalisesti ketjukäyttöisenä, tai motorisoituna.

Ketjukäyttöisenä yli 300 cm leveän rullaverhon käyttöä keventämään suositellaan Easilift-kevennysjousta. Jousi tulee kangasputken sisälle, ja se keventää raskaan kaihtimen käyttöä. Korkealle asennettaviin ketjukäyttöisiin rullaverhoihin valmistetaan kohteen vaatiman pituinen ketju, jotta kaihdinta ylttää käyttämään vaivatta.

Motorisoituna yli 300 cm leveään rullaverhoon ei ole saatavilla patterikäyttöistä moottoria, vaan moottorin tulee olla aina vahvempi verkkovirtamoottori. Moottori voi vaatia kangasputkeksi vahvimman 55mm kennoputken, mutta kannake säilyy 45/45 HD mallina.
Motorisoitu kaihdin on aina helppokäyttöinen ja lapsiturvallinen valinta.

Vinkki: kuuntele asiantuntijan neuvoa 
Korkeat ikkunat ja esim. rappusten kattoon asti ulottuvat lasit ovat asentajan painajainen. Asennuksen kustannuksista kannattaa keskustella etukäteen. Asiantuntijan neuvoja kannattaa kuunnella tässäkin tapauksessa – haluttu tuote voi korkeissa tiloissa tuoda käyttöön/huoltoon liittyen hankaluuksia joita suunnittelussa ei olla otettu huomioon.
Apollo aurinkosuojauksen ammattilaiset ympäri Suomen suunnittelevat asiakkaan kanssa kohteeseen kuin kohteeseen toimivan ratkaisun, joka on helppokäyttöinen ja mahdollisimman pitkäikäinen.


 

Etsitkö jotain vieläkin suurempaa?
Yli 4m leveisiin  sisäpuolisiin lasipinta-aloihin soveltuu Apollo lamellikaihdin; maksimikoko jopa 700 x 700 cm.